Skip to content

Digian eettiset periaatteet tekoälyn hyödyntämiselle julkaistu

Digia on mukana työ- ja elinkeinoministeriön Tekoälyaika-hankkeen etiikkahaasteessa, jossa yritykset sitoutuvat muotoilemaan tekoälyn hyödyntämisen eettiset periaatteet.

Tekoälyn hyödyntäminen yrityksissä ja yhteiskunnassa lisääntyy vauhdilla. Nopea kehitys herättää myös pelkoja ja epävarmuutta esimerkiksi tekoälyn tekemien päätösten oikeudenmukaisuudesta tai algoritmien luotettavuudesta. Siksi Tekoälyaika-hankkeessa kiinnitetään huomio tekoälyn etiikkaan haastamalla yritykset mukaan eettisten periaatteiden pohdintaan.

Myös Digia on muotoillut tekoälyn hyödyntämisen periaatteet.

”Tekoäly voi tuntua vaikeasti ymmärrettävältä alueelta, johon liittyy pelkoja ja huolia, ja tekoälysovellukset voivat vaikuttaa kuin mustilta laatikoilta. Eettisten periaatteiden tarkoitus on varmistaa, että tekoälyn hyödyntämisessä on moraali kohdillaan ja että ihmiset pystyvät paremmin arvioimaan tekoälyn tekemien ratkaisujen vaikuttavuutta”, kertoo Markku Väänänen, AI-kehityshankkeen vetäjä Digialta.

Digian periaatteet tekoälyn eettiselle hyödyntämiselle ovat:

1. Avoimuus ja vastuullisuus

Mahdollistamme kehittämämme tekoälyn arvioinnin kuvaamalla yhdessä asiakkaidemme kanssa, mihin algoritmien avulla pyritään, millaista aineistoa kerätään ja miksi niin tehdään.

2. Läpinäkyvyys

Olemme tekoälyn hyödyntämisessä läpinäkyviä ja mahdollistamme saman asiakkaillemme. Tuemme asiakkaitamme muun muassa tekoälyn pohjalla olevan datan oikeellisuuden selvittämisessä, päätöksenteon perusteiden jäljittämisessä ja pelisääntöjen muodostamisessa tekoälyn hyödyntämiselle. On hyvä ymmärtää esimerkiksi, milloin tekoäly tekee varsinaisen päätöksen ja milloin se vain tukee ihmistä päätöksenteossa suosituksilla.

3. Vaikutusten arvioitavuus

Tuemme asiakkaitamme tekoälyn vastuullisessa hyödyntämisessä ja tuomme esiin työhömme liittyvien valintojen vaikutukset.

4. Yksityisyyden kunnioitus

Turvaamme käytössämme olevassa datassa edustettujen yksilöiden yksityisyyden ja henkilötietojen suojan asiakasyritystemme, kumppaniemme sekä Digian omien tietosuojaperiaatteiden mukaisesti ja lainsäädäntöä noudattaen.

”Kun eettiset periaatteet on määritelty, ne antavat selkeän pohjan meille digialaisille itsellemme sekä asiakkaillemme, kumppaneillemme ja muille yhteistyötahoille. Pystymme keskittymään tekoälyn avulla saavutettaviin hyötyihin ja samalla voimme olla varmoja, että kokeilut ja toteutettavat ratkaisut ovat eettisellä pohjalla”, Markku Väänänen sanoo.

Digian periaatteet tekoälyn eettiselle hyödyntämiselle julkaistiin 7.3. Digialla järjestetyssä Women in Tech -aamiaistilaisuudessa. Kuvissa yleisöä Women in Tech -aamiaisella sekä Minna Häkämies, joka esitteli tekoälyn eettiset periaatteet.

Lisätietoja:

Markku Väänänen
Johtaja, AI, Digia Oyj
P. 0401467358
 

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka yhdistää teknologian mahdollisuudet ja ihmisten kyvykkyydet älykkäämmän liiketoiminnan ja yhteiskunnan sekä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tehtävämme on pitää asiakkaamme digievoluution kärjessä. Meitä digialaisia on yli 1500 ja toimimme globaalisti asiakkaidemme kanssa. Digian liikevaihto vuonna 2023 oli 192,1 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). digia.com