Blogi

Agenttialusta kaventaa organisaatiosi strategian ja toteutuksen välistä kuilua

Kirjoittanut Mikko Sairanen, Johtaja, Digital Experience | 13.10.2026 6.29

Mitä jos yritysjohto näkisi reaaliajassa, miten strategiset tavoitteet muuttuvat kehitysideoiksi, päätöksiksi, priorisoinneiksi ja lopulta toteutetuiksi ratkaisuiksi?

Digialla on kehitetty agenttialustamallia, jonka tavoitteena on yhdistää organisaation tieto, päätöksenteko ja toteutus yhdeksi jatkuvaksi näkymäksi. Kyse ei ole yksittäisestä chatbotista tai uudesta käyttöliittymästä tekoälylle. Uusi agenttialusta muodostaa yhteisen kerroksen strategian, liiketoiminnan, kehittämisen ja johtamisen väliin.

Parempia päätöksiä ja näkymä käytännön tekemiseen 

Agenttialaustan keskeisenä tehtävänä on tuoda oikea tieto oikeaan päätöshetkeen ja samalla rakentaa jatkuva näkyvyys siihen, miten tavoitteet etenevät käytännön tekemiseksi.

Juuri tämä näkyvyys puuttuu yllättävän monesta organisaatiosta. Ja sen puute aiheuttaa suoraan tuottavuusongelman: sama työ tehdään moneen kertaan, päätöksiä perustellaan jälkikäteen, ja arvokas aika kuluu kokonaiskuvan kokoamiseen sen sijaan, että sitä käytettäisiin tekemiseen.

Tieto on hajallaan, vaikka sitä on enemmän kuin koskaan 

Strategia löytyy yhdestä paikasta, päätösten perustelut toisesta, kehitystyö kolmannesta ja toteutuksen tulokset neljännestä. Jokainen järjestelmä toimii omassa tarkoituksessaan hyvin, mutta niiden välille syntyy helposti kuilu.

Johto määrittää suunnan. Liiketoiminta tunnistaa tarpeita. Tuoteomistajat priorisoivat kehitystä – ja kehitystiimit toteuttavat ratkaisuja. Jokainen vaihe on tarpeellinen, mutta samalla alkuperäisestä tavoitteesta jää matkalle kontekstia, perusteluja ja yhteistä ymmärrystä.

Lopulta voi olla yllättävän vaikea vastata yksinkertaiseen kysymykseen: miten tämä kehitystyö tukee strategisia tavoitteitamme? Usein vastaus kyllä löytyy, mutta sen kokoaminen vaatii useita ihmisiä, järjestelmiä, raportteja ja kokouksia.

Miltä agenttinen malli näyttää käytännössä? 

Kuvitellaan tilanne kehitysorganisaation priorisoinnista. Backlogissa on tyypillisesti enemmän hyviä ideoita kuin kapasiteettia toteuttaa niitä, ja priorisointi tehdään usein tuoteomistajan omalla harkinnalla tai viikkopalaverissa käydyllä keskustelulla.

Agentti voi tukea tätä työtä peilaamalla kutakin backlog-kohdetta johdon OKR-tavoitteita ja strategiaa vasten – ja kertoa, mihin tavoitteeseen kehitysidea liittyy, kuinka suoraan se tukee sitä ja onko backlogissa jo muita kohteita, jotka tähtäävät samaan tavoitteeseen tehottomammin.

Lopputulos ei ole automaattinen priorisointijärjestys, vaan perusteltu ehdotus, jonka tuoteomistaja voi hyväksyä, kyseenalaistaa tai ohittaa. Se kuitenkin muuttaa priorisoinnin lähtökohdan: sen sijaan, että jokainen tuoteomistaja tulkitsee strategiaa omalla tavallaan, kaikki priorisointi käy saman näkyvän logiikan läpi.

Lisäksi sama yhteys näkyy johdolle ilman, että kukaan kokoaa sitä erikseen jälkikäteen raportiksi. Johto saa suoran näkymän siihen, mihin OKR-tavoitteisiin ja strategiaan backlog sekä jo valmistuneet kehityskohteet todella kohdistuvat. Päätöksiä ohjaava tieto on käytössä heti eikä vasta seuraavassa katsauksessa.

Mikä johtamisessa muuttuu? 

Johdon näkökulmasta merkittävin muutos ei ole yksittäinen agentti tai automatisoitu työvaihe. Merkittävämpää on se, että tavoitteet, päätökset, priorisoinnit ja toteutus voidaan liittää samaan kokonaisuuteen. Sen sijaan, että tilannekuva rakennetaan jälkikäteen raporteista, se syntyy osana päivittäistä toimintaa.

Tämä muuttaa myös tapaa ajatella tekoälyä. Keskustelu keskittyy usein tehokkuuteen ja automatisointiin, vaikka monessa organisaatiossa suurempi arvo löytyy näkyvyydestä ja paremmasta päätöksenteosta.

Hyötyjä tuottava kokonaisuus ei kuitenkaan synny itsestään. Se edellyttää, että organisaation tieto on ylipäätään agentin ulottuvilla: siivottua, ajantasaista ja oikeuksien osalta hallittua. Lisäksi jonkun täytyy vastata siitä, mitä agentti saa tehdä itsenäisesti ja mikä jää aina ihmisen päätettäväksi. Ilman näitä perusteita luvattu näkyvyys jää vain lupaukseksi.

Fokusointi suurimpiin liiketoimintahyötyihin helpottuu

Monessa organisaatiossa nähdään hyvin, mitä projekteja tehdään. Vaikeampaa on nähdä, mitä hyötyä niistä syntyy. Ja juuri tämä voi olla agenttialustan kiinnostavin ominaisuus.

Kun kehityspäätökset, tavoitteet ja toteutuksen tulokset ovat yhteydessä toisiinsa, myös vaikutuksia voidaan seurata aivan uudella tavalla. Johto näkee esimerkiksi, mihin tavoitteisiin investoinnit kohdistuvat, missä syntyy eniten liiketoimintahyötyä ja mitkä kehityshankkeet eivät tuota odotettua vaikuttavuutta.

Tällöin keskustelu siirtyy projektien seurannasta vaikutusten johtamiseen.

Ei se tekoälyn määrä, vaan tiedon laatu

Todennäköisesti kiinnostavin mittari ei lähitulevaisuudessa ole se, kuinka paljon tekoälyä organisaatio ottaa käyttöön. Tärkeämpää on se, kuinka hyvin organisaatio hyödyntää omaa tietoaan päätöksenteossa ja kuinka tehokkaasti se pystyy muuttamaan tavoitteensa konkreettisiksi tuloksiksi.

Agenttialustat tarjoavat tähän ensimmäistä kertaa aidosti uuden mahdollisuuden, mutta vain, jos tiedon ja vastuiden perusta on ensin kunnossa.

Ota yhteyttä, kun haluat keskustella liiketoimintasi kehittämisestä ja hyödyntää dataa entistä fiksummin.

Lue myös, mitä organisaation kannattaa tehdä, kun tehtävien suorittamisesta siirrytään työn jatkuvaan orkestrointiin.