Blogi

Joululoman lukupaketti verkkokauppamarkkinasta

Kirjoittanut Digia Oyj | 19.12.2018 22:00

Miltä verkkokauppamarkkina näyttää vuonna 2019? Kokosimme joululoman lukupaketin, jonka avulla valmistaudut tulevan vuoden verkkokauppahankkeisiin.

Black Friday on jo kaukana takana päin ja vuodenvaihteen lähestyessä myös joulukauppa kulkee kohti viimeisiä huippujaan. Samalla on hyvä virittää ajatukset jo ensi vuoteen ja tarkastella, miltä verkkokauppa näyttää vuonna 2019 – ja mitä se tarkoittaa sinun yrityksellesi?

Keräsimme joululomaa varten lukupaketin, josta löydät erilaisia näkemyksiä verkkoliiketoiminnasta. Näiden lukuvinkkien myötä myös Digian blogi jää ansaitulle joulutauolle ja palaa jälleen asiantuntijakirjoituksineen tammikuussa 2019!

11 Digital Marketing Trends You Can No Longer Ignore in 2019:

Nimensä mukaisesti Single Grain -sivusto esittelee 11 digitaalisen markkinoinnin trendiä, jotka on syytä ottaa hyppysiin. Artikkeli nostaa lähitulevaisuuden trendeiksi muun muassa AI:n, chatbotit ja visuaalisen haun (visual search). Osalle alan asiantuntijoista lista ei välttämättä tuo suuriakaan yllätyksiä, mutta toimii hyvänä muistutuksena, mihin asioihin ensi vuoden panostukset kenties kannattaisi kohdistaa.

Verkkokaupan trendit 2019:

Kotimainen verkkokauppojen maksujärjestelmiä tarjoava Paytrail julkaisi toistamiseen näkemyksensä verkkokaupan trendeistä. Trendiraportti pureutuu muun muassa tekoälyn luomiin mahdollisuuksiin, mobiilimaksamisen yleistymiseen sekä verkkokauppojen kansainvälistymiseen.

93 ecommerce UX features that create user flow:

Miten varmistat verkkokauppasi käytettävyyden ja asiakaspolun sujuvuuden? Econsultancy tarjoilee huiman 93 kohdan listan, jonka avulla voit kehittää verkkokauppasi käyttäjäkokemusta.

How mobile search is driving today’s in-store shopping experience:

Kivijalkakauppa ei ole vielä kuollut – sen tietää Googlekin. Hakukonejätti tarjoaa artikkelissaan napakan tiivistelmän mobiilihausta ja sen vaikutuksista kivijalkamyymälässä tapahtuviin ostotapahtumiin.

Beacon Technology: Harnessing the Power of Proximity Marketing:

Verkkokauppa-alusta Magento esittelee blogissaan Google Beacon -työkalun, joka enteilee muutoksia kuluttajamainontaan ja tuo samalla uudenlaisen markkinointimahdollisuuden kivijalkamyymälöille.

Internet Trends Report 2018

Mary Meekerin "internet-raamattu" kattaa monipuolisesti eri aihealueita. Jos haluat suunnata suoraan verkkokaupankäynnin näkemyksiin, klikkaa itsesi slidelle 44.

Kuinka Amazon kesytetään?

Amazon ei vielä saapunutkaan verkkokauppoineen, mutta tämä on todennäköisesti vain ajan kysymys. Keväällä ensimmäisten huhujen liikkuessa asiantuntijamme Tony Virtanen ja Petteri Erkintalo raapustivat näkemyksiään tulevasta. Lue, mitä Amazonin värittämä tulevaisuus tuo tullessaan kotimaisille verkkokauppatoimijoille ja kuinka Amazon kesytetään.