Uutiset

Digia osaksi DEFINE-verkostoa – innovaatiot tukevat Defence-liiketoiminnan kasvua

Kirjoittanut Digia | 8.6.2026 5:39

Ohjelmisto- ja palveluyritys Digia on aloittanut yhteistyön Defence Innovation Network Finlandin (DEFINE) kanssa ja vahvistaa verkoston toimintaa etenkin data-, tekoäly- ja integraatio-osaamisella.

DEFINE on Riihimäen kaupungin käynnistämä valtakunnallinen yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on kehittää puolustus- ja turvallisuusalan osaamista sekä luoda uusia innovaatioita. Verkosto tuo yhteen alan huippuosaajat ja yritykset sekä edistää siviilialan ratkaisujen hyödyntämistä Puolustusvoimien ja Naton tarpeisiin. 

”Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä puolustus- ja turvallisuusalan osaamista ja ratkaisuja. Tuomme verkoston hyödynnettäväksi mm. vahvan osaamisemme datapohjaisesta ja tekoälytuetusta toiminnasta sekä vaativien järjestelmäkokonaisuuksien integraatioista. Yhteistyö tukee kasvutavoitteitamme ja rooliamme Puolustusvoimien luotettuna kumppanina. DEFINE:n kautta pääsemme kiinni entistäkin monipuolisempaan kehitystyöhön”, kertoo Digian Defence-liiketoiminnan johtaja Tero Palokangas.

”Olemme laajentuneet tämän vuoden aikana valtakunnalliseksi toimijaksi. Haluamme luoda Suomelle puolustusinnovaatioista kasvua ja työpaikkoja. Digia vahvistaa verkostoamme merkittävällä tavalla ohjelmisto- ja sovelluspuolen osaamisellaan sekä Defence-toimialan vankalla kokemuksellaan”, sanoo Riihimäen kaupungin innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Seppälä

Uudenlainen kokeilualusta vauhdittaa innovaatioiden viemistä tuotantoon

Osana yhteistyötä Digia on mukana DEFINE:n tekoälytuetun integraatio- ja kokeilualustan (AI Foundry) kehittämisessä. Sen avulla uudet puolustusinnovaatiot saadaan tehokkaasti kokeiluun ja edelleen tuotantoon. AI Foundry otettiin käyttöön 1.–10.6. Suomessa järjestettävässä Naton Innovation Range -tapahtumassa.

”AI Foundryn avulla voidaan testata esimerkiksi erilaisia tekoälypilotteja Nato-harjoitusten, muiden innovaatiotapahtumien ja yritysten kenttätestien kautta. Tämä mahdollistaa nopeamman siirron tuotantoon ja siten uusien ratkaisujen hyödyntämisen”, kertoo Henri Kivioja, IAM RAINin (Lempea Edge Oy) toimitusjohtaja. 

”AI Foundry on meille ja muille DEFINE:n yhteistyöyrityksille sekä start upeille tehokas tapa esitellä ja testata uusia ideoita ja palveluita yhdessä Naton eri toimijoiden kanssa. Se avaa aivan uudenlaisia kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia niin yksittäisille organisaatioille kuin koko Suomen puolustus- ja turvallisuusosaamiselle”, Palokangas lisää. 

Teemu Seppälä, Tero Palokangas ja Henri Kivioja.

 

 

Lisätietoja:

Tero Palokangas                
Liiketoimintajohtaja, Defence & Security
Digia Oyj         
p. 050 547 8974, tero.palokangas(a)digia.com  

DEFINE-verkosto