Blogi

Näin hyödynnät dataa vastuullisesti – 12 vinkkiä

Kirjoittanut Digia Oyj | 26.5.2021 21:00

Dataa on kutsuttu uudeksi öljyksi, mutta sitä se ei ole: Times vertasi dataa osuvammin auringonvaloon. Kuten auringonvalo, data ei kulu käytettäessä, vaan sen voi jalostaa aina uudelleen ja uudelleen. Aurinko antaa kasvua ja energiaa, mutta jos on huolimaton, aurinko myös polttaa.

Yrityksissä tietoisuus datankäytön riskeistä on viime vuosina kasvanut. Siitä ovat pitäneet huolen tietomurtojen ja tietosuojarikkomusten kasvava näkyvyys mediassa sekä yhä kiristyvä datankäytön sääntely. EU:n tietosuoja-asetus GDPR ja siihen liittyvät mojovat sanktiot ovat saaneet jotkut yritykset jopa pelkäämään datan hyödyntämistä, sen keräämistä ja jakamista.

Onko siis turvallisinta jättää dataan kajoaminen sikseen? Sekään ei ole viisasta, sillä data on yritysten keskeistä tietopääomaa, joka muodostuu koko ajan tärkeämmäksi kilpailutekijäksi. Sitä paitsi: datalla voi tehdä paljon hyvää. Sekin on yksi vastuullisen datankäytön muoto.

Lue myös: "Yksi suurimpia kilpailuetuja tulevaisuudessa" - Vastuullisuuden uusi alue, data, avaa valtavia bisnesmahdollisuuksia 

Kokosimme datan vastuulliseen hyödyntämiseen muistilistan, jolla välttää pahimmat karikot ja voi löytää jopa uusia liiketoimintamahdollisuuksia:

Tarkistuslista – Näin hyödynnät dataa vastuullisesti 

  1. Selvitä ensin, mitä dataa yritykselläsi on 
  2. Ole läpinäkyvä sen suhteen, miten dataa kerätään ja käytetään – älä salaile 
  3. Huolehdi, että dataa säilytetään ja hyödynnetään lain ja säädösten mukaisesti 
  4. Huomioi yksilön oikeudet yli lakien vaatimusten. Älä syyllisty asiattomuuksiin, vaikka säännöissä olisi porsaanreikiä 
  5. Rakenna palvelut lähtökohtaisesti yksityisyyttä suojeleviksi. Älä kerää dataa turhaan 
  6. Pyydä lupa datan käyttöön tarpeen mukaan. Vältä yleislupia, jos mahdollista 
  7. Anna ihmisille mahdollisimman suuri kontrolli omaan dataansa 
  8. Varmista (vielä toisenkin kerran), että datan tietoturvasta on huolehdittu 
  9. Luo eettiset periaatteet tekoälyn ja sen tarvitseman datan hyödyntämiselle 
  10. Jaa dataa toisille – jopa vastikkeettomasti – tavalla, joka hyödyttää kaikkia 
  11. Mieti, voisiko datan ympärille rakentaa ekosysteemeitä, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa 
  12. Muista kertoa myös datan käytön hyödyistä ja siitä, mitä hyvää datalla on saatu aikaan

Läpinäkyvyys vie ensimmäisen askeleen eteenpäin    

Tyypillisesti datan eli tietopääoman käyttöön saamiseen ja sen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen on organisaatiossa kehitetty erilaisia käytäntöjä, mm. tiedonhallinnan prosessit, roolit ja vastuut. Näin ollen vastuullisuusnäkökulman huomioiminen on luontevaa ottaa osaksi näitä jo olemassa olevia rakenteita.

Kun ymmärretään, mitä datavarantoja yritys hyödyntää, ja tuodaan läpinäkyväksi se, miten dataa kerätään ja käytetään, on vastuullisuus jo ottanut hyvän askeleen. Kyseessä on luonnollisesti iso kokonaisuus, mutta esimerkiksi erilaiset datakatalogit ovat yksi mahdollistaja tällaisen kokonaiskuvan luomisessa.

Datan hyödyntämistä koskeva lainsäädäntö kehittyy jatkuvasti. Läpinäkyvyys mahdollistaa myös adaptoitumisen lain ja säädösten edellyttämiin potentiaalisiin muutoksiin, eli muutoksiin, jotka eivät ole vielä tiedossa. GDPR:n jälkeen EU-tasolla on astunut voimaan useita muitakin säädöksiä, kuten sähköisen viestinnän tietosuojalainsäädäntö ePrivacy ja digitaalisten palveluiden saavutettavuusdirektiivi, joihin mukautumisessa on vielä jonkin verran tehtävää yrityskentässä.

Datan hyödyntämisen vastuullisuuteen liittyy myös eettisyyden aspekti. Kaikkia vastauksia ei löydy laista. Kuinka osata käyttää dataa oikein lakien mukaan on helpompi kysymys kuin se, kuinka käyttää ja kerätä dataa eettisesti.

Oleellista datan vastuullisen keräämisen ja hyödyntämisen näkökulmasta onkin se, että käyttäjiltä ei kerätä tietoja vain varmuuden vuoksi, vaan kerätyille tiedoille on osoittaa selkeä käyttökohde ja perusteet, jotka huomioivat yksilön tietosuojan. Mitä helpommin ja läpinäkyvämmin nämä asiat ovat myös palveluiden käyttäjän, eli ko. datan tuottajan, ulottuvilla, sen helpommin he myös antavat luvan datansa keräämiseen. Itse asiassa yllättävän suuri osa ihmisistä on halukkaita jakamaan dataansa, jos he kokevat sen hyödylliseksi ja jos yksityisyys ja tietoturva pystytään takaamaan.

Lue myös: Seuraavan sukupolven liiketoimintamalli haastaa nettialustat - ja avaa uudenlaisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille

Datalla voi tehdä paljon hyvää – myös se on vastuullisuutta

Datan vastuullinen hyödyntäminen tarkoittaa jo yllä mainittua yksityisyydensuojaa ja tietoturvallisia ratkaisuja. Toisaalta se voi tarkoittaa myös datan käytöstä aiheutuvaa hiilijalanjälkeä tai esimerkiksi vastuullisuuden ja kiertotalouden edistämistä dataan pohjautuvilla ratkaisuilla.

Suuryrityksiltä datan jakaminen voi olla vastuullisuusteko. Jakamalla dataa avoimesti suuryritykset mahdollistavat itselleen ja pk-yrityksille uudenlaisia liiketoimintamalleja. Dataekosysteemit mahdollistavat uudenlaisia innovaatioita jaettuun dataan perustuen. Liikkumisen ekosysteemi Whim on hyvä esimerkki dataa jakavasta uudenlaisesta palvelusta.

On myös vastuullisuusteko kertoa datan käytön hyödyistä ja siitä, mitä kaikkea positiivista sillä on saatu aikaan. Data ja tekoäly pystyvät tunnistamaan kuvasta syövän lääkärin apuna, löytämään suuresta datamassasta rahanpesuepäilyjä tai hälyttämään nopeasti apua paikalle hätätilanteessa. Voisitko harkita yrityksesi vastuullisuustekona oman datan jakamista, dataekosysteemin aloittamista tai liittymistä toiseen dataekosysteemiin?

Tule mukaan webinaariimme 9.6. keskustelemaan siitä, mitä vastuullisuus datan käytössä tarkoittaa? Miten se avaa yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia, joilla voidaan hyödyttää kaikkia osapuolia ja koko yhteiskuntaa? Varaa paikkasi nyt:

Kirjoittajat: Minna Häkämies ja Anna Wäyrynen