Blogi

Tekoälystä voi tulla jättilasku – Näin hallitset AI:n kustannuksia

Kirjoittanut Juhana Juppo | Chief Technology Officer | 22.9.2026 7.22

Tekoälyn alati muuttuva hinnoittelu ja AI:n vääränlainen käyttö ovat aiheuttaneet yrityksille yllätyksiä ja joskus valtavia laskuja. Tekoälyn käytössä onkin alkanut uusi vaihe, jossa hyötyjen hakemisen lisäksi täytyy hallita aktiivisesti myös kustannuksia. Siihen on onneksi erinomaisia keinoja.

Tekoäly on mahtava työkalu, mutta väärinkäytettynä se voi maksaa paljon. Jos käyttää kaikkeen parasta ja kalleinta tekoälymallia, niskaan voi romahtaa isoja kustannuksia, toteaa Digian teknologiajohtaja Juhana Juppo.

Tällaisista tapauksista on kerrottu esimerkiksi Yhdysvalloissa. Yritykset olivat tottuneet vakiokuukausihintoihin ja jopa kannustaneet työntekijöitä maksimoimaan tekoälyn käyttöä. Kun jotkin AI-yhtiöt siirtyivät käyttöperusteiseen laskutukseen, eräänkin suuryrityksen kuukausilaskun kerrotaan paisuneen puoleen miljardiin dollariin.

Juppo vertaa AI:ta moottorisahaan. Se voi lisätä valtavasti tuottavuutta, mutta osaamattomissa käsissä sillä voi saada aikaan vahinkoa. Käyttöperusteisen laskutuksen ja hintojen aktiivisen muuttumisen yleistyessä yritysten on alettava miettiä enemmän tekoälyn kustannuksia ja sitä, miten niitä voidaan hallita jopa reaaliajassa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin keskittyä kokonaisuuteen ja bisneshyötyihin.

Mikä AI:ssa maksaa – ja miten laskua voi pienentää?

Edistyneimpien tekoälymallien kehittäminen ja ajaminen voi maksaa AI-yhtiöille kymmeniä miljardeja euroja. Siksi on ymmärrettävää, että niiden käytöstä halutaan ja saatetaan laskuttaa isoja summia.

Juppo kertoo, että kalliiden AI-mallien rinnalle on kuitenkin tullut edullisia tai jopa ilmaisia malleja, joiden suorituskyky on parantunut merkittävästi. Edullinen malli voi monissa tehtävissä pystyä jo 90 prosenttiin siitä, mihin kalleimmat mallit kykenevät.

– Jos tehtävässä vaaditaan merkittävää päättelykykyä tai tehdään vaikkapa monimutkaista sovelluskehitystä, voi olla järkevää käyttää parhaita malleja. On toisaalta tutkimustietoa siitä, että useimmat käyttäjät pärjäävät monissa tapauksissa mainiosti edullisemmalla mallilla. On tärkeää valita oikea AI-malli oikeaan tehtävään.

Kustannuksiin vaikuttaa myös kyselyjen määrä ja laajuus. Jos käytetään esimerkiksi AI-agenttia, joka tekee kymmeniä tai satoja kyselyjä kerralla, ei yleensä kannata käyttää kalleimpia malleja. Kustannuksia voi hallita myös pitämällä tekoälylle tehtyjen kyselyjen pituus ja lähdemateriaalien määrä kohtuullisena.

Uusi vaihe tekoälyn käytössä – AI-arkkitehtuuri nousee avainrooliin

Nyt kun tekoälyn kustannukset ovat nousseet tärkeäksi tekijäksi, Juppo neuvoo huomioimaan erityisesti kahta asiaa. Ensinnäkin organisaatiot tarvitsevat laadukkaan AI-arkkitehtuurin, jolla ohjataan tekoälyn käyttöä.

– Nyt ei enää kilpailla siitä, kenellä on paras AI-malli, vaan olennaisinta on, kenellä on paras tekoälyarkkitehtuuri, joka mahdollistaa kustannushallinnan lisäksi datan ja kontekstin turvallisen hallinnan.

Laadukas arkkitehtuuri mahdollistaa sen, että tekoälyratkaisua tehtäessä voidaan valita kyseiseen tehtävään sopiva AI-malli tai muita teknologioita. Tekoälyn hyödyntämiseen yrityksissä liittyy yleensä myös data-alusta, integraatioita, tietoturvaa ja esimerkiksi monitorointia. Digia toteuttaa tällaisia ratkaisuja asiakkailleen, ja Jupon mukaan AI:n kokonaisuuden hallintaan tulee tarjolle koko ajan uusia ratkaisuja.

Toinen ja kaikkein tärkein huomioitava asia on kokonaisuus ja liiketoiminnan näkökulma. Mitä pyritään saamaan aikaan, ja millaisella tekoälyn ja ihmistyön yhdistelmällä tavoite parhaiten toteutuu? Miten kustannukset jakautuvat, ja miten esimerkiksi laatu, turvallisuus ja vastuullisuus vaikuttavat asiaan?

Juppo muistuttaa, että tuottavuus ilman laatua on hyödytöntä. Ei esimerkiksi riitä, että asiakaspalvelu tehostuu tai ohjelmakoodia syntyy nopeasti – lopputuloksen täytyy olla riittävän laadukas tai jopa aiempaa parempi. Myös tämä täytyy huomioida, kun valitaan AI-teknologioita.

– Tekoäly ei itsessään ole kallista tai halpaa. Kaikki riippuu käyttötarkoituksesta. Jos tekoäly tuo paljon arvoa, se saakin maksaa enemmän. Ei siksi kannata miettiä vain AI-mallin hintaa vaan keskittyä kokonaishyötyihin.


5 keinoa – Näin hallitset tekoälyn kustannuksia

1. Valitse sopiva AI-malli erilaisiin käyttötarkoituksiin
Parhaat ja kalleimmat tekoälymallit ovat paikallaan korkeinta laatua ja esimerkiksi päättelykykyä vaativissa tehtävissä. Edullisemmat mallit riittävät kuitenkin mainiosti valtaosaan tehtävistä – varsinkin kun AI-mallien kyvykkyydet paranevat jatkuvasti.

2. Huomioi kyselymäärät
Erityisesti AI-agenttien kyselymäärät voivat nousta suuriksi, ja tekoälymallin kustannusta täytyy silloin huomioida aivan eri tavalla. Kannattaa harkita myös omissa järjestelmissä ajettavia avoimen lähdekoodin malleja.

3. Hallitse kyselyjen pituutta
Mitä enemmän AI käsittelee aineistoa, sitä suurempi on kustannus. Älä siis tee ylipitkiä kyselyjä äläkä syötä tekoälylle tarpeetonta taustamateriaalia.

4. Hyödynnä välimuistia
Jos organisaatiossa tehdään paljon samanlaisia kyselyjä, valmis vastaus voidaan hakea välimuistista AI-palvelun sijasta.

5. Huomioi ennen kaikkea kokonaisuus
Tärkeistä tuloksista ja isoista säästöistä voi maksaakin enemmän. Älä keskity vain AI-mallin hintaan vaan mieti, mitä ollaan tavoittelemassa ja miten tekoäly voi auttaa pääsemään tavoitteeseen.

Varmista tekoälyn hyödyt liiketoiminnan kehittämisessä valmiin palvelukonseptimme avulla >>

Kaipaatko apua muutoksen onnistuneen läpivientiin? Lue lisää johdon konsultoinnin palveluistamme >>