Skip to content

Woikoski on hämmästyttävä suomalainen menestystarina – Nyt yhtiö on tehnyt täydellisen digitaalisen uudistumisen

Kaasualalla toimivan Woikosken menestys on vuosien varrella ollut kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Muutama vuosi sitten yhtiössä todettiin, että jälleen tarvitaan rohkeaa uudistusta – toiminnan digitalisointia. Yhdessä suomalaisen IT-palveluyhtiö Digian kanssa Woikoski uudisti koko liiketoimintansa ja rakensi sille digitaalisen alustan. Nyt IoT-anturit ja data-analytiikka ovat arkea 140-vuotiaassa yhtiössä. Woikoski on nähnyt aiemminkin suuria muutoksia, kertoo omistaja Clas Palmberg.

Harva suomalainen yritys on 140-vuotias, ja vielä harvempi on menestynyt samoilla tuotteilla yli sata vuotta. Kaasualan perheyhtiö Woikoski onkin hyvin poikkeuksellinen yhtiö. Se toimittaa kaasuja esimerkiksi teollisuuden ja sairaanhoidon käyttöön. Koronakriisin aikana Woikoski on ollut Suomen keskeisiä huoltovarmuusyrityksiä, sillä se on osaltaan huolehtinut valtavasti kasvaneesta lääkehapen tarpeesta.

Woikosken liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa, ja työntekijöitä on noin 200. Pääkonttori on samassa paikassa kuin sata vuotta sitten eli Mäntyharjun Voikoskella.

"Alan markkinoita dominoivat isot monikansalliset yritykset, joita on koko ajan vähemmän. Sitoutumaton kaasuyritys on aivan kummajainen. Meitä ei ole montaa koko maailmassa", kertoo Woikosken omistaja ja toimitusjohtaja Clas Palmberg, joka johtaa yritystä jo neljännessä polvessa.

Woikosken erikoisen aseman vuoksi Palmberg valittiin toissavuonna koko maailman kaasuntuottajien kattojärjestön presidentiksi.

Woikosken menestys on ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Palmberg kertoo, että menestyksen pohja on usein luotu synkimpinä vaikeuksien hetkinä – mutta palataan niihin hetken päästä. Viitisen vuotta sitten Woikoskessa ymmärrettiin, että yhtiö piti rakentaa taas tietyssä mielessä kokonaan uudelleen.

Clas Palmbergin mukaan sitoutumattomuus tekee Woikoskesta lähes uniikin toimijan kaasumarkkinoilla.

Woikosken toiminta piti uudistaa kokonaan

Clas Palmberg kertoo, että Woikoski on poikkeuksellinen yritys myös käytännön tasolla. Tuotteiden valmistaminen aloitetaan molekyyleistä ja melkein kaikki tehdään itse aina logistiikan hoitamiseen saakka. "Kun laitamme laskuja maailmalle, niiden keskikoko on vain muutamia kymmeniä euroja. Siitä voi ymmärtää, kuinka paljon työtä pitää tehdä, että päästään 60 miljoonaan", kertoo Palmberg.

Toiminnan tehokkuus onkin Woikoskelle elinehto, ja tämä koskee erityisesti logistiikkaa. Yhtiöllä on satoja tuhansia kaasupulloja tai -säiliöitä, joita asiakkaat vuokraavat ja ostavat, ja niissä on kiinni suurin osa yhtiön omaisuudesta. "Aiemmin tuotantoketjun hallinta oli liiketoiminnassa tärkeintä. Nykyään kaikkein tärkeintä on logistiikka", Palmberg toteaa.

Hän kertoo, että Woikosken toiminta oli vuosien varrella hieman jähmettynyt ja työhön oli tullut tehottomuutta. Vanhoilla järjestelmillä – esimerkiksi parikymmentä vuotta vanhalla SAP-toiminnanohjausjärjestelmällä – yhtiön toimintaa ei enää pystytty hoitamaan fiksusti.

Woikoskella päätettiin rakentaa liiketoiminnalle kokonaan uusi digitaalinen alusta. Tämä oli massiivinen haaste ja yhtiön historian suurin kehityshanke. "Tuotantolaitosten rakentaminen on aivan lastenleikkiä tämän rinnalla", kertoo Woikosken varatoimitusjohtaja Sari Palmberg.

Sari Palmbergin mukaan kehityshanke oli Woikosken historian suurin.

Hanketta lähdettiin tekemään ohjelmisto- ja palveluyritys Digian kanssa, ja yhdessä käytiin läpi käytännössä kaikki Woikosken toiminnot ja prosessit. "Woikoskesta ei löydy montakaan nurkkaa, joita ei ole uudistettu", tiivistää hankkeesta Woikoskella vastannut projektipäällikkö Teija Hölttä.

"Woikosken hanke on hyvä esimerkki siitä, kuinka järjestelmät muodostavat koko liiketoiminnalle digitaalisen alustan. Ei ole enää irrallisia järjestelmiä yksittäisiin prosesseihin eikä erillistä ’digitaalista liiketoimintaa’ ja ’muuta liiketoimintaa’. Yritysten koko toiminta tapahtuu nykyään digitalisoidusti, ja silloin on elintärkeää, että alusta on kunnossa ja että se mahdollistaa liiketoiminnan joustavan kehityksen ja uudistamisen", sanoo liiketoimintajohtaja Jukka Kotro Digialta.

Hanke toikin Woikoskelle melkoisia hyötyjä.

Teija Hölttä toimi projektipäällikkönä Woikosken uudistamishankkeessa.


Tehokkuutta toimintaan IoT-antureilla ja data-analytiikalla

Woikosken uudistushanke oli massiivinen operaatio myös teknologian näkökulmalta. Yhtiölle rakennettiin uusi Microsoft D365 -toiminnanohjausjärjestelmä, asiakasportaali, raportointijärjestelmä, IoT-tekniikkaa, logistiikan järjestelmä, sanomanvälitystä sekä eri järjestelmien välisiä integraatioita. Hölttä kertoo, että kaikki tämä tehtiin modernien pilvialustojen päälle.

Palmbergit pitävät tärkeimpänä sitä, että hankkeen ja uusien järjestelmien myötä on voitu poistaa turhaa työtä ja tehostaa tuntuvasti koko yrityksen toimintaa. Woikoskella oli projektin alussa esimerkiksi toistakymmentä toimipistettä, joilla oli hyvinkin erilaisia toimintatapoja. Nyt toimipaikkoja on kuusi, ja toimintatavat on uusien järjestelmien avulla yhtenäistetty.

"Yrityksen prosessit on käyty läpi ja uudistettu. Joihinkin asioihin prosessi on jopa rakennettu ensimmäistä kertaa. Toinen johtamisen kannalta tärkeä asia on ajantasainen raportointi. Toimintaa on vaikeaa mitata, jos ei ole kunnollisia mittareita", Sari Palmberg toteaa. Uusia järjestelmiä käytetään soveltuvin osin myös hänen vetämässään Woikoski Feeling -yksikössä, joka tarjoaa matkailun ja hyvinvoinnin palveluja.

Uudistus avasi Woikoskelle myös aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. "Kaasusäiliöiden pinnantasoja mitataan IoT-antureilla ja tiedot viedään suoraan myyntitilauksiksi ja logistiikkaan. Säiliöiden täyttäminen ja kuljetukset järjestetään automaattisesti", Hölttä kertoo. Yhtiö aikoo kerätä kaikesta toiminnasta dataa noin vuoden verran, ja sen jälkeen toiminnan tehostamista jatketaan data-analytiikalla.

Yksi syy hankkeen menestykseen löytyy sen tekotavasta. "Hanke on perustunut todelliseen asiakas- ja toimittajakumppanuuteen. Olemme istuneet koko ajan ikään kuin samalla puolella pöytää. Molemmilla osapuolilla on ollut vahva halu tehdä kokonaisuudesta hyvä", kertoo Kotro.

Digian liiketoimintajohtaja Jukka Kotro kertoo, että yhteistyö Woikosken kanssa on ollut hedelmällistä koko hankkeen ajan.

Clas Palmberg kertoo, että tällaista henkeä on tarvittu, sillä välillä Woikoskella ei itselläkään ollut selvää kuvaa siitä, mikä olisi toimivin tapa prosessien toteutukseen. Parhaat vaihtoehdot löydettiin usein vasta testausvaiheessa, ja matkan varrella tehtiin siksi useita muutoksia.

Erityisen kriittinen vaihe oli uusien järjestelmien käyttöönotto. Clas Palmberg muistuttaa, että vaikka itse kaasutuotteet ovat edullisia, ne ovat keskeisessä osassa satojen miljoonien eurojen teollisuusprosesseissa. Digialla asiakkuudesta vastaava Antti Karhunen kertoo, että käyttöönottoa varten perustettiin operaatiokeskus, jossa Woikosken ja Digian ihmiset tarkkailivat käyttöönoton edistymistä 24 tuntia vuorokaudessa. Käyttöönotto onnistui hyvin, ja järjestelmä on nyt täydessä operatiivisessa käytössä.

Pahimmat vaikeudet ovat tuoneet suurimmat menestykset

Clas Palmbergin mukaan suurimmat menestykset Woikosken historiassa ovat yleensä tulleet suurimmista vaikeuksista. "Isoisän isäni August onnistui räjäyttämään ruutitehtaan, onneksi ilman henkilövahinkoja. Jotain piti keksiä tilalle, joten hän alkoi tekemään puuhiilestä kimröökiä eli painoväriä. Siitä tuli valtava menestys, sillä samaan aikaan lehdistö alkoi kehittymään", Palmberg kertoo.

Palmbergin isoisä taas joutui lähtemään maanpakoon Suomen silloisen kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin vuoksi. Isoisä käytti aikansa ulkomailla opiskelemalla kemian tohtoriksi ja työskentelemällä kaasualan yrityksissä. Kun tilanne Suomessa rauhoittui, hän palasi ja perusti Woikosken kaasutuotannon, joka on ollut käynnissä nyt sadan vuoden ajan.

"Oma katastrofini osui 1970- ja 80-luvun vaihteeseen. Kun aloitin yhtiössä, huomasin, ettei meillä ole minkäänlaista tulevaisuutta", Palmberg muistelee. Koko liiketoiminta oli yhteistyökumppanin käsissä, joka oli käytännössä tukahduttamassa Woikosken. Kun Palmberg alkoi kehittää yhtiötä itsenäisempään suuntaan, siitä kehkeytyi "kaasusota", ja koko Woikosken olemassaolo oli vaakalaudalla. "Ilman kaasusotaa ja siitä kehittynyttä itsenäistymistä meitä ei missään nimessä olisi enää olemassa", Palmberg kertoo.

Hieman samaa henkeä on Digian kanssa tehdyssä projektissa. Palmbergit kertovat, että Woikosken ja sen digitaalisen alustan uudistaminen oli aivan välttämätöntä yrityksen tulevaisuuden menestykselle.

"Jos tätä hanketta ei olisi tehty, ei yhtiö enää kauan täällä olisi", tiivistää Clas Palmberg. "Nyt jatkamme yrityksen ja järjestelmien kehittämistä. Hankkeen aikana on syntynyt uusia kristallinkirkkaita kehitysideoita, joita aletaan nyt toteuttaa." Uuden digitaalisen alustan avulla Woikoski aikoo jatkossakin, missionsa mukaisesti, pitää Suomen hyvässä hapessa.

 

Lue Woikosken asiakastarina

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi