Skip to content

Dell Boomi valitsi Digian vuoden kumppaniksi EMEA-alueella

Kumppanipalkinto julkistettiin viime yönä Washingtonissa Boomi World Partner Summit -tapahtumassa. Dell Boomi on teknologia pilvi- ja hybridi-integraatioihin, joiden määrä on kasvussa järjestelmien siirtyessä yhä enemmän pilviympäristöihin.

Digia on valittu Dell Boomin vuoden kumppaniksi Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan EMEA-alueella. Digian ja Dell Boomin yhteistyö on viime vuosina jatkuvasti syventynyt. Elokuussa julkistettiin Digian olevan Pohjoismaiden ensimmäinen Dell Boomi -jälleenmyyjä. Dell Boomin toimitusjohtaja Chris McNabb vieraili Digialla viime syksynä.

”Digia toimii pääasiassa Suomessa sekä useiden asiakkaidemme kautta laajemmin Pohjoismaissa. Valinta koko EMEA-alueen vuoden kumppaniksi kertoo siitä, että Dell Boomi pitää todella arvossa osaamistamme ja yhteistyötämme ja näkee siinä mahdollisuuksia”, sanoo liiketoimintajohtaja Teemu O. Virtanen Digialta.

Yrityksissä selkeä tarve pilvi- ja hybridi-integraatioille

Integraatiot ovat Digian perinteistä vahvuusaluetta, ja Digia on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen johtavista integraation asiantuntijayrityksistä.

”Yritysten tarpeet liiketoimintansa digitalisoimiselle sekä teknologian kehitys asettavat myös integraatioiden toteutukselle ja hallinnalle uusia haasteita”, integraatioliiketoiminnan vetäjä Ville Fernelius sanoo.

”Pilvi- ja hybridi-integraatioiden merkitys korostuu, kun järjestelmien määrä yrityksissä ja julkisorganisaatioissa kasvaa ja ne sijaitsevat yhä useammin pilvessä. Näemme asiakasyrityksillämme selkeän tarpeen Dell Boomin kaltaiselle, helppokäyttöiselle ja joustavalle integraatiotyökalulle”, Fernelius sanoo.

Integraatioiden merkitys korostuu alustataloudessa

Tulevaisuuden liiketoiminta tapahtuu yhä enemmän dataa keskenään vaihtavissa verkostoissa. Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta kirjoitti blogissaan, kuinka integraatiot ovat alustataloudessa liiketoiminnan elinehto.

Integraatiot ovat siis mahdollistaja ja edellytys dataan perustuvien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiselle.

”Integraatioiden ja rajapintojen kautta yritys sekä liittää omat järjestelmät keskenään että liittyy ympäröiviin alustoihin”, Timo Levoranta kirjoittaa.
 

Lisätietoja:

Ville Fernelius
Johtaja, integraatioliiketoiminta
p. 040 521 7380

Lue lisää blogissa:

Ville Fernelius: Minkälaista integraatiokyvykkyyttä vaaditaan, jotta liiketoiminnan vieminen alustatalouteen onnistuu?
Isto Kaitosaari: Integraatiot pilvessä – teknologiaesittelyssä Dell Boomi

Kuva: Senior Manager Isto Kaitosaari Digialta vastaanotti palkinnon Washingtonissa 1.10.

wkr0006.pdf

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka yhdistää teknologian mahdollisuudet ja ihmisten kyvykkyydet älykkäämmän liiketoiminnan ja yhteiskunnan sekä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tehtävämme on pitää asiakkaamme digievoluution kärjessä. Meitä digialaisia on yli 1500 ja toimimme globaalisti asiakkaidemme kanssa. Digian liikevaihto vuonna 2023 oli 192,1 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). digia.com