Skip to content

Case Marimekko

Digia on Marimekolle strateginen kumppani it-ratkaisujen ja digitaalisuuden kehittämisessä

Marimekko on globaalisti toimiva designyritys sekä listayhtiö, mikä asettaa taloushallinnon it-ratkaisuille erityisiä vaatimuksia muun muassa tiukkojen aikataulujen, taloushallinnon tarkkuustason ja toimivan kontrolliympäristön vuoksi. Digia toteutti Marimekon taloushallinnon toiminnanohjausjärjestelmän kokonaisuudistuksen. Yhtiöiden välillä käynnistyi myös pidempiaikainen yhteistyö hankkeen myötä, kertoo Marimekon IT-johtaja Pekka Kivenjuuri.

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin.

Marimekko on pörssiyhtiö, jolla on pitkän aikavälin kansainvälinen kasvustrategia, päämarkkinoina Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Tämä edellyttää it-ratkaisujen suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kehittämistä, ja tässä Marimekko on ryhtynyt tekemään yhteistyötä Digian kanssa.

Marimekolla oli aiemmin Microsoftin tuotteisiin perustuva taloushallinnon toiminnanohjausjärjestelmä, jota ylläpidettiin omilla palvelimilla. Yhtiössä haluttiin kuitenkin siirtyä moderniin pilvipohjaiseen Microsoft Dynamics 365 -järjestelmään. Tavoitteena oli myös kehittää ja automatisoida taloushallinnon prosesseja.

”Kun kilpailutimme hanketta, Digia nousi heti alussa esille erittäin ammattimaisen otteensa vuoksi”, kertoo Marimekon IT-johtaja Pekka Kivenjuuri. Yhtiössä syntyi heti käsitys, että Digialla ymmärretään syvällisesti, miten tällaisia hankkeita toteutetaan onnistuneesti.

Näkökulma valintaan oli kuitenkin laajempi. Marimekko haki pidempiaikaista yhteistyökumppania, jolta löytyy runsaasti asiantuntemusta myös erityyppisten it-ratkaisujen kehittämiseen. Digia todettiin sopivimmaksi vaihtoehdoksi. ”Digia on meille hyvä it-kumppani muun muassa heidän laaja-alaisen osaamisensa vuoksi”, Kivenjuuri toteaa.

Digia nousi heti alussa esille erittäin ammattimaisen otteensa vuoksi. Digialaisista huokuu myös innostus ja aito kiinnostus asiakasta kohtaan.

Pekka Kivenjuuri, IT-johtaja, Marimekko

Moderni toiminnanohjausjärjestelmä lisää automaatiota ja tuo pitkäaikaisia liiketoimintahyötyjä

Hankkeen toteutusvaihe aloitettiin keväällä 2021. Marimekolle rakennettiin Microsoft Dynamics 365 Finance -toiminnanohjausjärjestelmä, jolla hoidetaan laajasti yhtiön taloushallintoa. Ratkaisun piiriin kuuluvat pääkirjanpito, osto- ja myyntireskontrat, ostolaskujen maksatus, luotonvalvonta sekä taloushallinnon raportointi.

Marimekon ulkoisesta laskennasta vastaava Anne Immanen kertoo, että hankkeessa käytiin läpi Marimekon emoyhtiön taloushallinnon pääprosessit ja mahdollisimman monia niistä pyrittiin automatisoimaan. ”Uusi järjestelmä muuttaa osan toimintatavoistamme kokonaan. Tekeminen automatisoituu, ja tiimiläisten työtehtävät painottuvat uuden järjestelmän myötä entistä enemmän valvovampaan suuntaan. Täsmäytysten ja kontrollien avulla tarkistamme, että kaikki toimii oikein”, hän sanoo.

Kivenjuuri kertoo, että moderni pilvipohjainen järjestelmä tuo vieläkin laajempaa liiketoimintahyötyä. ”Pilvipalvelu kehittyy jatkuvasti, mikä tuo aivan uudenlaisen otteen taloushallinnon jatkuvaan kehittämiseen”, hän toteaa. Toimintaa ja prosesseja voidaan kehittää sujuvammin koko ajan, mikä on inspiroivaa koko taloushallinnon tiimille. Jatkuvasti päivittyvä pilviratkaisu estää lisäksi it-korjausvelan syntymistä.

Hankkeessa uudistettiin myös it-ratkaisujen välisiä integraatioita. ”Kytköksiä esimerkiksi myyntilaskutuksen, palkkakirjanpidon, osto- ja matkalaskujen sekä konsolidoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen ratkaisuihin on merkittävä määrä, ja näitä liittymiä uudistettiin hankkeessa”, Kivenjuuri kertoo.

Myös integraatioissa siirryttiin moderneihin pilviteknologioihin, esimerkiksi Microsoft Azure -pilvipalveluihin. Lisäksi integraatioiden automaatioaste kasvoi, ja Marimekolla on nyt parempi näkyvyys niiden toimintaan.

”Digialaisista huokuu innostus ja kiinnostus asiakasta kohtaan”

Digian ja Marimekon yhteistyö sekä hankkeen toteutus saavat kiitosta Kivenjuurelta ja Immaselta. ”Olemme olleet tyytyväisiä hankkeen hallintaan ja systemaattiseen työtapaan”, Kivenjuuri sanoo.

Aivan projektin alussa huomattiin, että Marimekolla on kansainvälisen pörssiyrityksen toimintaan liittyviä erityistarpeita. Kivenjuuri kertoo, että Digia kuunteli asiakasta hyvin herkällä korvalla, ja yhteiset toimintatavat luotiin nopeasti Marimekolle sopivaan muotoon.

”Projektissa oli myös todella hyvä sisältöosaaminen. Molemmilla puolilla tiedettiin oikeasti, mitä ollaan tekemässä ja miten asioita ratkaistaan parhaiten”, hän kertoo.

Immanen kertoo, että koronapandemian myötä hankkeen toteutus tehtiin käytännössä ilman fyysisiä tapaamisia. Yhteistyö toimi tästä huolimatta erinomaisesti. Immasen ja Kivenjuuren mukaan myös käyttäjien koulutus uuteen järjestelmään onnistui hienosti. Ohjelmaa ja liittymiä testattiin laajasti projektin aikana, mikä edesauttoi käyttäjiä oppimaan käyttämään uutta ohjelmaa.

Marimekko jatkaa yhteistyötään Digian kanssa. Tähän kuuluvat esimerkiksi käyttöönotettujen it-ratkaisujen ylläpidon ja kehittämisen jatkuvat palvelut sekä analytiikkaratkaisujen jatkuva kehitys. Kivenjuuri kertoo, että hankkeessa alkanut kumppanuus mahdollistaa yhteistyön muillakin it-ratkaisujen kehittämisen alueilla jatkossa.

”Digialaisista huokuu innostus ja aito kiinnostus asiakasta kohtaan”, Kivenjuuri kiittää. ”Tämä oli todella modernisti läpiviety hanke, jossa onnistuttiin hyvin.”