Digia panostaa voimakkaasti Qt-liiketoiminnan kehitykseen
Ohjelmisto- ja palveluyritys Digia panostaa voimakkaasti kansainvälisen Qt-liiketoimintansa kehitykseen. Qt on ohjelmistokehittäjien työkalu, jolla voidaan kehittää ohjelmistoja tehokkaasti ja käyttöjärjestelmäriippumattomasti. Kun samaan aikaan käytössä on useita käyttöjärjestelmiä, sovelluskehittäjät etsivät ratkaisuja tehdä omat ohjelmistonsa siten, että samaa ohjelmistokoodia voidaan hyödyntää kaikissa merkittävissä ympäristöissä. Qt tarjoaa ratkaisun tähän.
Uusia päänavauksia markkinassa
Qt:n ansiosta sama lähdekoodi voidaan vaivatta kääntää toimimaan esimerkiksi Windows-, Mac- tai Linux-työasemassa. Qt on tänään tuonut ohjelmistokehittäjien saataville myös mobiilituen suosituissa iOS ja Android -käyttöjärjestelmissä. Lisäksi tänään on julkaistu Qt versio 5.2. ja Qt-pilvipalvelut, joiden ansiosta Digian Qt-ympäristö on entistä kilpailukykyisempi kaikilla ohjelmistokehitystyökalujen päämarkkinoilla: työpöytäohjelmistoissa, sulautetuissa ohjelmistoissa ja mobiilisovelluksissa.
”Uskomme, että mobiililaitealustojen rooli ohjelmistokehitysmarkkinoilla korostuu jatkossa entisestään. Siksi Digian vuoden 2013 painopisteenä on ollut Qt-mobiilituen kehittäminen Googlen Android- ja Applen iOS-käyttöjärjestelmille. Panostamme tarjoamamme kehitykseen jatkuvasti. Meillä on vahva usko Qt-teknologiaan – samoin kuin jo yli 500 000 ohjelmistokehittäjällä ympäri maailmaa ja sellaisilla käyttäjäyrityksillä kuten HP, Dreamworks Animation, Samsung ja Michelin”, kertoo johtaja Tommi Laitinen Digialta.
Lisätietoa:
Tommi Laitinen
johtaja, Digia
+358 40 505 1324, Tommi.Laitinen (at) digia.com
Lisätietoja Qt:sta: http://qt.digia.com
Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka yhdistää teknologian mahdollisuudet ja ihmisten kyvykkyydet älykkäämmän liiketoiminnan ja yhteiskunnan sekä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tehtävämme on pitää asiakkaamme digievoluution kärjessä. Meitä digialaisia on yli 1500 ja toimimme globaalisti asiakkaidemme kanssa. Digian liikevaihto vuonna 2023 oli 192,1 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). digia.com