Skip to content

Digian tekoälyennuste Liigan pudotuspeleistä onnistui 75 % tarkkuudella

Liiga-kausi huipentui lauantaina kuopiolaisten juhlaan, kuten tekoäly ennen finaalipelien alkamista tiesi kertoa. Tekoäly ennusti koko kaudella kaksi kolmesta ja pudotuspeleissä kolme neljästä pelistä oikein, vaikka yllätysten kausi toi eteen haasteita.

Tekoäly on pitänyt viime kuukaudet johdonmukaisesti KalPaa SaiPan edellä. Se on myös koko kauden ajan ennustanut KalPaa, Lukkoa ja Ilvestä pudotuspeleihin ja välieriin, kun taas SaiPan rakettimainen nousu mestaruustaisteluihin yllätti täysin niin tekoälyn kuin muutkin ennustajat. Ennusteeseen voi tutustua Digia.comissa.

Ennusteen taustalla on matemaattinen mallinnus, joka laskee peli peliltä todennäköisimmän voittajan ja päätyy sitä kautta lopputulokseen mestaruudesta.

Koko kaudelta tekoälyn onnistumisprosentiksi tulee noin 69, eli se ennusti suunnilleen kaksi kolmasosaa kaikista peleistä oikein. Pudotuspelien osalta onnistumisprosentti on 75, eli kolme neljästä pelistä oikein.

Tekoäly päihittää vedonlyöntitoimistot ja ammattilaiset

Tekoäly päihitti jo edelliskaudella 2023-24 vedonlyöntitoimistot ja ammattilaiset onnistumisprosentilla 76. Silloin, kuten myös tällä kaudella, olisi nyt makeasti voitolla, mikäli olisi johdonmukaisesti lyönyt vetoa tekoälyn ennusteen mukaan.

 Viime kaudella tekoäly keräsi vyölleen lukuisia onnistumisia niin runkosarjan, pudotuspelien kuin finaalienkin kärkisijojen ennustamisesta. Tällä kaudella tekoälyä ovat haastaneet lukuisat muuttujat, merkittävimpänä sarjamuodon muutos.

”Uudessa sarjajärjestelmässä osa joukkueista kohtasi ennen pudotuspelejä toisiaan harvemmin, minimissään neljästi, mikä antaa tekoälylle aika vähän historiadataa. Vielä viime kaudella kaikki joukkueet kohtasivat suunnilleen yhtä monta kertaa. Siihen nähden olen tyytyväinen, miten hyvin finaalit osuivat kohdalleen”, kertoo ennusteesta Digialla vastannut Hilla Tilhi.

Tilhi muistuttaa, että sijoitukset saattavat olla hyvin pienestä, jopa yksittäisestä pelistä ja yksittäisestä maalista kiinni. Esimerkiksi pronssipelin osalta tekoäly ennusti oikein tasapeliä varsinaisella peliajalla, mutta jatkoajalla ensimmäisen maalin ehti tehdä Ilves, ei Lukko. Tekoälyn todellinen vahvuus onkin trendien tunnistamisessa isosta datamassasta.

Tekoäly on hyvä työkalu johtamiseen, kun tunnet vahvuudet ja rajoitteet

Digia toteutti tekoälyennusteen Liiga-kauden lopputuloksista havainnollistaakseen tekoälyn mahdollisuuksia päätöksenteon ja johtamisen työkaluna.

Olennaista tekoälyn hyödyntämisessä onkin ymmärtää, mihin tekoälyn ennusteet perustuvat. Tekoälyyn ei pidä luottaa sokeasti, mutta oikein käytettynä se on päätöksentekoon, ennusteisiin ja johtamiseen erittäin hyvä työkalu.

”Tekoälyyn liittyy paljon hypeä ja harhaluulojakin, vaikka todellisuudessa se on arjen työkalu siinä missä muutkin teknologiat, ja sitä pitää osata käyttää oikein. Kuten minkä tahansa teknologian kanssa, tekoälyn vahvuuksien ja rajoitusten ymmärtäminen on avain sen tehokkaaseen käyttöön. Koneen tuottamien oivallusten ja ihmisen intuition yhdistäminen tuottaa usein parhaat tulokset”, Digian teknologiajohtaja Juhana Juppo sanoo.

Lisää oppeja siitä, miten sama malli tuo apua päätöksentekoon yrityksissä, ja mitä kannattaa huomioida, kun hyödyntää tekoälyä ennustetyökaluna, voi lukea Digian blogista.

Lisätietoja:

Juhana Juppo
Teknologiajohtaja, Digia Oyj
p. 040 172 2859
juhana.juppo(a)digia.com

Digian viestintä

Tekoälyennuste Digia.comissa >>

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka yhdistää teknologian mahdollisuudet ja ihmisten kyvykkyydet älykkäämmän liiketoiminnan ja yhteiskunnan sekä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tehtävämme on pitää asiakkaamme digievoluution kärjessä. Meitä digialaisia on yli 1 500 ja toimimme globaalisti asiakkaidemme kanssa. Digian liikevaihto vuonna 2024 oli 205,7 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). digia.com