Oma Häme kehittää vaikuttavampia palvelupolkuja yhdessä Digian kanssa – kumppanuus jatkuu uudella kehitys- ja ylläpitosopimuksella
Yhteistyössä rakennetaan yhtenäistä palvelukokonaisuutta, jonka tavoitteena on parantaa asiakkaiden palvelukokemusta, vähentää tarpeettomia palvelutapahtumia ja vahvistaa palvelujen vaikuttavuutta. Sopimuksen arvo on 4,4 miljoonaa euroa.
Oma Häme vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Kanta-Hämeen 11 kunnan alueella. Hyvinvointialueen tavoitteena on, että asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja mahdollisimman sujuvasti riippumatta siitä, mitä palvelua he käyttävät.
Oma Hämeen ja Digian yhteistyö käynnistyi vuonna 2022 sähköisen asioinnin palvelujen kehittämisellä. Syksyllä 2025 Oma Häme otti käyttöön Digian toteuttaman ratkaisukokonaisuuden, joka sisältää asiakkuudenhallinta- ja palveluohjausjärjestelmän sekä ajanvarauksen ratkaisun. Kokonaisratkaisu perustuu muun muassa Digian Microsoft-pohjaiseen SOTE 365 -tuotteeseen sekä moderniin Digipolku-ratkaisuun.
"Aiemmin pirstaleinen palvelukokonaisuus saatiin yhtenäistettyä yhteistyössä Digian kanssa. Heidän teknologinen osaamisensa ja vahva toimialatuntemuksensa tekevät heistä meille aidon kumppanin, ja olemme tyytyväisiä jatkaessamme yhteistyötä", Oma Hämeen tietohallintojohtaja Toni Suihko kertoo.
Oma Häme haluaa kehittää kokonaisuutta ketterästi sekä parantaa asiakkaiden ja ammattilaisten palvelukokemusta. Tavoitteena on, että asiakkaat ohjautuvat entistä useammin oikeaan palveluun jo ensimmäisellä yhteydenotolla ja että asioita voidaan hoitaa tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Samalla voidaan vähentää tarpeettomia yhteydenottoja, päällekkäisiä palvelutapahtumia ja asiakkaiden siirtymistä palvelusta toiseen ilman lisäarvoa.
"Tavoitteenamme on, että palveluprosessien kehittämisen ja digitaalisten palvelujen avulla palvelutapahtumien tarve voisi vähentyä pitkällä aikavälillä jopa 15 prosenttia ilman, että palvelujen saatavuus tai niiden vaikuttavuus heikkenevät. Päinvastoin tavoitteena on tarjota asiakkaalle sujuvampi palvelupolku ja oikea palvelu oikeaan aikaan", Suihko jatkaa.
"Oma Häme tulee hyödyntämään edelläkävijänä Suomessa uudenlaista ratkaisukokonaisuutta, joka tukee asiakasohjausta, asiointia ja palvelujen yhteensovittamista. Datakeskeinen lähestymistapa mahdollistaa asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaisemman tarkastelun, jolloin sama tieto tukee asiakasohjausta, ammattilaisten päätöksentekoa, palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuuden johtamista", kertoo Digian liiketoimintajohtaja Pasi Ropponen.
Lisätietoja:
Toni Suihko
Tietohallintojohtaja, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Puh. 040 703 5159, toni.suihko(a)omahame.fi
Pasi Ropponen
Liiketoimintajohtaja, Digital Solutions, Digia Oyj
Puh. 040 710 8658, pasi.ropponen(a)digia.com
Digia on eurooppalainen älykkään liiketoiminnan luotettu kumppani. Konsultointi-, ohjelmisto- ja palveluyrityksenä autamme asiakkaitamme älykkään liiketoiminnan rakentamisessa, ylläpidossa ja kehittämisessä. Tuomme tekoälyn hyödyt arjen prosesseihin, tuotteisiin ja palveluihin läpi niiden koko elinkaaren. Meitä digialaisia on noin 1 600 ja toimimme kansainvälisesti, mutta aina lähellä asiakkaitamme. Digian liikevaihto vuonna 2025 oli 217,0 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA).