Skip to content
digia-logo

Kuuntele case

Keskisuomalainen vahvistaa medialiiketoimintaa tekoälyllä

Tekoäly muuttaa media‑alaa nopeammin kuin mikään teknologinen murros aiemmin. Keskisuomalaisessa kehitys nähdään ennen kaikkea mahdollisuutena: keinona tehostaa työtä, tukea toimituksia ja vahvistaa paikallista journalismia – luottamuksesta, laadusta ja journalistisista periaatteista tinkimättä.

Lue tiivistelmä (tekoälyn generoima, ihmisen tarkastama)

  • Keskisuomalainen rakentaa tekoälyn hallintamallia, eettisiä periaatteita ja osaamisverkostoa koko organisaatioon.

  • Tekoälyn käyttöönottoa viedään eteenpäin myös nimetyn AI-lähettiläsverkoston avulla.

  • Ratkaisut näkyvät jo käytännössä Microsoft-ympäristössä, liiketoimintajärjestelmissä ja räätälöidyissä sovelluksissa.

  • Tavoitteena on yhdistää henkilöstön innostus hallittuun ja turvalliseen kehittämiseen.

Skaalautuvat ratkaisut journalismin tueksi

Mediakonserni Keskisuomalainen on kasvanut hiljalleen noin sadan mediabrändin konserniksi. Skaala asettaa erityisiä vaatimuksia AI-kehitykselle ja ratkaisuja on pystyttävä ottamaan käyttöön eri puolilla Suomea – myös pienissä toimituksissa.

”Meille on tärkeää, että paikalliset mediat pysyvät elinvoimaisina. Tekoäly voi oikealla tavalla hyödynnettynä helpottaa arkea ja vapauttaa aikaa olennaiseen, eli laadukkaaseen journalismiin”, kertoo Keskisuomalaisen tekoälykehityksestä vastaava digitaalisen liiketoiminnan johtaja Kirsi Hakaniemi.

Samalla tekoälyn käyttöä yrityksessä ohjaa vahva arvopohja. Journalistiset periaatteet, objektiivisuus, luotettavuus, tarkkuus ja vastuullisuus ovat Keskisuomalaiselle ehdottomia.

”Olemme sitoutuneet journalistin ohjeisiin ja kerromme lukijoillemme läpinäkyvästi käyttämistämme tekoälytyökaluista. Uudet työkalut eivät korvaa ihmisen tekemää journalistista työtä, vaan tukevat sitä. Vastuu sisällöstä, sen oikeellisuudesta ja eettisyydestä on aina toimituksella – viime kädessä päätoimittajalla.

 

Miksi AI 1000 -koulutus?

Keskisuomalainen osallistui AI Finlandin ja Digian AI 1000 -koulutukseen kasvattaakseen yhteistä ymmärrystä tekoälystä ja saadakseen viitekehyksen kehittämistyölle. Mukana oli valikoitu joukko johtoa ja kehitysvastuussa olevia avainhenkilöitä.

”Alun perin tavoite oli ehkä turhankin kunnianhimoinen ja toivoimme jotain täysin uutta innovaatiota. Todellinen arvo tuli kuitenkin maturiteettitasomme ymmärtämisestä ja siitä, että saimme tekoälykehitykselle yhteisen kielen ja viitekehyksen.”

Hakaniemen mukaan koulutus toimi sysäyksenä koko konsernin tekoälystrategialle.

”Koulutus auttoi hahmottamaan, missä olemme nyt ja mitä seuraavaksi pitää tehdä. Se vaikutti osaltaan myös tekoälystrategiaamme, joka on nyt tarkennettu ja käytännön toteutuksessa.”

 

Tekoäly arkeen hallitusti ja yhdessä rakentaen

Keskisuomalainen rakentaa tekoälystä hallittua ja koko organisaatiota hyödyttävää kyvykkyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa tekoälyn hallintamallin, eettisten ohjeiden ja osaamisverkoston määrätietoista kehittämistä. Tekoälyosaamista jaetaan aktiivisesti eri toimintojen välillä ja yksiköihin nimetyt tekoälylähettiläät vievät kehitystä eteenpäin arjen tasolla.

"Tekoäly ei voi olla vain ylhäältä annettu asia. Sen pitää lähteä ihmisten omasta innostuksesta, mutta tapahtua hallitussa ja turvallisessa ympäristössä."

Tekoäly on jo käytössä Keskisuomalaisessa monella tasolla: Microsoft-ympäristössä toimivina työkaluina, liiketoimintajärjestelmiin sisään rakennettuina ratkaisuina sekä räätälöityinä sovelluksina toimituksille ja muille toiminnoille.


Onko tekoäly uhka vai mahdollisuus medialle? 

Hakaniemi näkee tekoälyn sekä mahdollisuutena että riskinä erityisesti median liiketoimintamallien näkökulmasta.

”Jos ihmiset eivät enää tule median omiin kanaviin, vaan tyytyvät tekoälyn tuottamiin tiivistelmiin, se vaikuttaa suoraan liiketoimintaan. Siksi meidän pitää olla hereillä ja mukana neuvottelemassa siitä, miten ja mihin sisältöjämme käytetään.”

Tällä hetkellä Keskisuomalaisen tekoälyn käyttö painottuu työn tehostamiseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen. Uudet liiketoimintamallit ovat vuorossa vasta kehityspolun myöhemmässä vaiheessa.

 

Miten AI-hurmoksessa kannattaa edetä? 

Hakaniemen viesti muille organisaatioille on selkeä. Tekoälyyn ei pysty hyppäämään nappia painamalla, vaan perusasiat täytyy laittaa ensin kuntoon.

”Ilman toimivaa dataa, järjestelmiä ja osaamista tekoäly ei ratkaise mitään. Lisäksi järjestelmälliset askeleet, turvalliset kokeilut ja hyötyjen mittaaminen varmistavat oikeanlaisen polun. Itse näen, että ylisuurten odotusten sijaan meidän kannattaa keskittyä ensin hieman matalammalla roikkuviin hedelmiin. Kun ne saadaan poimittua, syntyy pohja aidosti uudelle ja vaikuttavalle kehitykselle.”

 

 

Lue Digian AI-palvelukonseptista, joka tuo tekoälyn hyödyt arjen prosesseihin, tuotteisiin ja palveluihin läpi niiden koko elinkaaren.

Tutustu myös Junttanin AI 1000 -kokemuksiin.

 

Pysy askeleen edellä

Teknologia muuttaa maailmaa kiihtyvällä vauhdilla. Digia Horizon -uutiskirje pitää sinut ajan tasalla uusimmista ilmiöistä ja siitä, miten teknologia auttaa rakentamaan älykästä liiketoimintaa.