Skip to content
digia-logo

Digia hakee kasvua puolustus- ja turvallisuussektorilta – johtajaksi Tero Palokangas

Palokankaan tehtävänä on kiihdyttää Digian Defence & Security -liiketoiminnan kasvua Suomessa ja Euroopassa erityisesti data- ja tekoälypohjaisten ratkaisujen avulla.

Tero Palokangas on aloittanut ohjelmisto- ja palveluyhtiö Digian Defence & Security -liiketoiminnan johtajana 1.4.2026 hänen edeltäjänsä Harri Sunin palattua kansainvälisiin tehtäviin.

”Odotan innolla uutta ja olen aidosti ylpeä päästessäni digialaiseksi. On hienoa jatkaa merkityksellistä työtä yhdessä ammattitaitoisten ja innovatiivisten kollegoiden kanssa ja päästä kehittämään puolustus- ja turvallisuusalaa uudesta näkökulmasta”, Palokangas kertoo.

Hän siirtyy liiketoimintajohtajan tehtäviin Puolustusvoimien Järjestelmäkeskuksen osastopäällikön tehtävistä.    

”Digian vahvuudet puolustus- ja turvallisuussektorilla antavat erinomaiset mahdollisuudet jatkaa kasvun ja kansainvälistymisen rakentamista. Digia on toiminut pitkään Puolustusvoimien sekä muiden yhteiskunta- ja turvakriittisten toimijoiden luotettuna kumppanina ja on arvostettu palveluintegraattori. Monipuolisen kokemuksen lisäksi innovatiiviset ratkaisut, yhdistettynä laajaan teknologiaosaamiseen, auttavat kehittämään jatkossakin Digian palvelutarjoamaa asiakastarpeiden ja -vaatimusten mukaisesti”, Palokangas kertoo.

Kasvu rakennetaan älykkäiden ratkaisujen ja kumppanuuksien avulla

Kansainväliselle kasvulle voimaa antaa Digian toiminta jo useammissa Euroopan maissa yhdessä tytäryhtiöiden kanssa, joilla on erityisen vahvaa data-, AI- ja integraatio-osaamista.

”Kansainvälinen kasvu edellyttää aktiivista jalkatyötä sekä tarkoituksenmukaisten yhteistyöekosysteemien rakentamista. Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla. Sen varaan on jatkossakin hyvä toimintaa rakentaa. Liittokunnan tavoitteleman datapohjaisen ja tekoälytuetun monialatoiminnan eli multi-domain-operoinnin (MDO) mahdollistaminen on niin valtava ja monimutkainen kokonaisuus, että siitä ei selviä kukaan yksin, ei Suomessa eikä muuallakaan. Yhteistyössä on jatkossakin voimaa”, Palokangas toteaa.

Jatkuvasti muuttuvassa turvallisuus- ja toimintaympäristössä kysyntää on laadukkaille ja korotetuilla turvallisuusvaatimuksilla toimiville johtamisjärjestelmäpalveluille. Kasvupotentiaalia on etenkin organisaatioilla, joilla on kykyä ottaa uusia teknologioita käyttöön ja osoittaa niiden konkreettiset hyödyt toiminnan kehittämisessä. 

”Teron kokemus Puolustusvoimien johtamisjärjestelmistä sekä syvä ymmärrys turvallisuusympäristöstä vahvistavat merkittävällä tavalla Digian kyvykkyyksiä. Hänen johdollaan pystymme entistä paremmin yhdistämään operatiivisen tarpeen ja modernit teknologiaratkaisut sekä vauhdittamaan liiketoiminnan kasvua niin Suomessa kuin kansainvälisesti”, sanoo Digian Managed Solutions -liiketoiminnan johtaja Janne Tuominen.

Lisätietoja:

Tero Palokangas                
Liiketoimintajohtaja, Defence & Security
Digia Oyj         
p. 050 547 8974, tero.palokangas(a)digia.com     

Janne Tuominen
Liiketoimintajohtaja, Managed Solutions
Digia Oyj
p. 040 839 4370, janne.tuominen(a)digia.com


Tero Palokangas

  • Syntynyt: 1974
  • Koulutus: Yleisesikuntaupseeri
  • Työhistoria: Yli 25 vuoden kokemus Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäalalta, viimeisimpänä Järjestelmäkeskuksen osastopäällikkö
  • Perhe: vaimo ja kolme lasta 
  • Harrastukset ja vapaa-aika: Omakotitalon ylläpito, kuntoliikunta, golf ja saksofonin soitto

Defence & Security -yksikkö on osa Digian Managed Solutions -liiketoimintaa. Yksikkö tarjoaa monipuolisia ratkaisuja puolustus- ja turvallisuussektorille, ja sen korkean turvallisuuden asiantuntijat työskentelevät laajasti erilaisissa yhteiskunnallisesti merkityksellisissä hankkeissa. Suurimpana asiakkaana on Puolustusvoimat, jonka luotettuna kumppanina Digia on toiminut usean vuoden ajan

Digia on eurooppalainen älykkään liiketoiminnan luotettu kumppani. Konsultointi-, ohjelmisto- ja palveluyrityksenä autamme asiakkaitamme älykkään liiketoiminnan rakentamisessa, ylläpidossa ja kehittämisessä. Tuomme tekoälyn hyödyt arjen prosesseihin, tuotteisiin ja palveluihin läpi niiden koko elinkaaren. Meitä digialaisia on noin 1 600 ja toimimme kansainvälisesti, mutta aina lähellä asiakkaitamme. Digian liikevaihto vuonna 2025 oli 217,0 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA).