Senior Trainee: Arkkitehtina saa olla näköalapaikalla ihmisten ja teknologian välissä
Senior Trainee -blogisarjassa digialaiset kertovat omin sanoin työurastaan Digialla ja siitä, millaista täällä on työskennellä. Jenna Nikander oli päätynyt lukion jälkeen sairaalaan laitoshuoltajaksi ja oppi kaipaamaan työelämältään jotain aivan muuta. Ajatuksesta alkoi prosessi, josta syntyi ensin konsultti ja myöhemmin konsultoiva, koodaava ja työstään oikeasti tykkäävä tekninen arkkitehti.
Digia on ollut mulle tosi hyvä match. Matka tänne alkoi oikeastaan sattumalta työskennellessäsi hoitoalalla. Työssä ei ollut tarpeeksi haastetta, ja ryhdyin hakemaan 180 asteen muutosta. Silloin puhuttiin, että ATK on tulevaisuuden ala, joten opiskelin insinööriksi. Sitten päädyin työharjoitteluun turkulaiseen konsulttifirmaan, joka teki Microsoft Dynamics 365 -toimituksia ja tukipalvelua. Työharjoittelu osoittautui oikeaksi onnenkantamoiseksi, koska niissä tehtävissä innostuin alasta oikein kunnolla, ja lopulta tie toi muutaman mutkan kautta puolitoista vuotta sitten Digialle.
Työtä asiakkaan iholla ja teknologiakartalla
Suurimman osan teknisen arkkitehdin työstäni teen asiakasprojekteissa, joko jatkuvissa tai uusissa toimituksissa. Sen lisäksi olen mukana myynticaseissa ratkaisuarkkitehdin roolissa, ja omasta mielenkiinnosta olen sotkeutunut myös sisäisten prosessien ja yksikön toiminnan kehittämiseen. Päätehtävänäni on kuitenkin asiakkaiden tarpeiden ja liiketoimintatavoitteiden kartoittaminen sekä nykyteknologioiden ja linjausten selvittäminen. Niiden pohjalta valitaan sitten teknologiat ja menetelmät, jotka sulautetaan asiakkaan olemassa olevaan teknologiakarttaan.
Monipuolisten tehtävien lisäksi tykkään siitä, että työ ei ole mitään yksin nyhertämistä. Työajasta noin 40 % on asiakaskohtaamisia, palavereja ja työpajoja. Loppu on niihin valmistautumista, määrittelyjen tekemistä, kehittäjien sparrausta ja hieman myös toiminnallisuuksien määrittelyä ja prosessikaavioiden piirtämistä. Kivaa on myös se, että välillä pääsen tekemään low code -kehitystä sekä koodaamaan ihan perinteiseen tyyliin. Koodaus ja kehittäminen ovat kuitenkin pysyneet koko ajan lähellä sydäntä.
Digia on monien mahdollisuuksien heimo
Meidän Microsoft D365 Customer Apps & Power Platform -yksikkö on niin iso, että täällä voi kehittää itseään juuri haluamaansa suuntaan. Itse olen löytänyt sellaisen position, joka haastaa ja jossa saa hyvin tehdystä työstä myös arvostusta. Lisäksi mukavat kollegat ja heidän kanssaan yhdessä tekeminen ovat tämän työn suola. Ihmiset ovat ystävällistä ja aina valmiita sparrailemaan. Meillä on myös erilaisia heimotapaamisia, jotka keräävät samoista ammatillisista asioista kiinnostuneet yhteen. Niissä olen mukana lähes viikoittain. Ja harrastustoimintaa yllä pitävien Open Clubien kautta olen käynyt muun muassa luistelemassa ja laitepilateksessa. Jatkossa tarkoitus on tehdä muitakin lajikokeiluita, koska niihin voi lähteä mukaan hyvin matalalla kynnyksellä. Suosittelen!
Ilmapiiri, jossa uskaltaa tavoitella lisää vastuuta
Olen ihminen, jonka analyyttinen puoli harrastaa sijoittamista ja nauttii loogista päättelyä vaativien sudokujen ja nonogrammien ratkomisesta. Toinen puoli taas on hyvinkin sosiaalinen ja viihtyy ihmisten kanssa. Siksi olen miettinyt, että seuraava ammatillinen steppi voisi liittyä esihenkilötyöhön. Tässä talossa sellaisen haasteen jopa uskaltaisi ottaa, koska ilmapiiri on aidosti kannustava ja turvallinen. Olen jo nyt mukana meidän toimintatapojen kehittämistyössä, joten myös kollegoiden kehittymisen tukeminen olisi kiinnostavaa. Katsotaan kuitenkin rauhassa mitä tulevaisuus tuo, koska tällä hetkellä asiat ovat mallillaan. Jos elämä olisi muutaman vuoden päästä samanlaista kuin nyt, olisin edelleen hyvin tyytyväinen.
Ps. Jos suhtaudut kunnianhimoisesti liiketoiminnan kehittämiseen ja uusiin teknologioihin ja arvostat kivaa ja joustavaa työyhteisöä, niin Digia on sun paikka. Voit laittaa myös viestiä mun linkkariin, niin kerron lisää.
Digia on ihmisille suunniteltu yritys - työpaikka, jossa on hyvä olla ja asiat toimivat. Jos oman ammattitaidon kehittyminen, asiantuntevat kollegat ja työyhteisö, jossa mennään rohkeasti eteenpäin vastaa sinun toiveitasi, kiinnostaa, tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja liity meidän digialaisten joukkoon.
Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi