Tekoäly voi tuoda merkittäviä parannuksia esimerkiksi teollisten prosessien tehokkuuteen. Prosessista kerätään dataa, joka viedään tekoälyn analysoitavaksi. Analyysin perusteella prosessin parametrejä säädetään, yleensä ihmisen valvonnassa ja ohjauksessa. Mitä useammin tätä toistetaan, sitä paremmin tekoäly oppii optimoimaan prosessia. Samalla periaatteella voidaan tehostaa kaikenlaisia prosesseja, esimerkiksi tavaraliikennettä ja jakelureittejä.
Tilausten ja palvelupyyntöjen käsittelyn automatisointi
Monissa organisaatioissa tilauksia ja palvelupyyntöjä otetaan vastaan eri formaateissa – myös sähköpostiviesteillä. Tekoäly pystyy lukemaan viestit, poimimaan tilauksen tai palvelupyynnön tiedot ja viemään ne automaattisesti esimerkiksi tilaus- ja toimitusjärjestelmään tai ohjaamaan eteenpäin. Tämä voi säästää tuntuvasti resursseja, kun ihmistyötä tarvitaan vain haastavimpien tapausten käsittelyyn.
Automatisoi prosessien osia – esimerkiksi kuvien tulkinnalla
Tekoäly mahdollistaa prosessien automatisoinnin, joko osana normaalia prosessia, tai jopa niin, että tekoäly havaitsee poikkeamia ja reagoi niihin.
Eräällä suomalaisella yrityksellä oli tarve seurata automaattisesti tuotantolaitoksen tuote-erien määriä, jotta prosessin automaattinen optimointi olisi mahdollista. Ratkaisu löytyi tekoälystä, joka tulkitsi kamerakuvasta tuote-erien määrät.
Sopimusten ja dokumenttien tuottaminen
Generatiivinen tekoäly voi tehostaa merkittävästi sopimusten tai muiden laajojen dokumenttien tuottamista. Tekoäly voi ottaa pohjaksi aiemman dokumentin ja tehdä siihen nopeasti halutunlaiset muutokset, jotka esimerkiksi juristi sitten tarkastaa. Tekoäly voi olla myös arvokas apu laajojen dokumenttien läpikäynnissä ja analysoinnissa.