Skip to content

Case Novita

Novita modernisoi NetSuiten avulla järjestelmäkokonaisuutensa

Novita on kaikille käsityöharrastajille tuttu, jo vuodesta 1928 toiminut kotimainen perheyritys. Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja tuottaa Korialla vuosittain noin 10 miljoonaa kerää lankaa. Yrityksessä havahduttiin muutama vuosi sitten siihen, että toimintaa ohjaava liiketoimintajärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Muuttuneisiin tarpeisiin sekä tulevaisuuden kasvua mahdollistamaan Novita valitsi uudeksi liiketoimintajärjestelmäkseen Digian toimittamana NetSuiten.

 

”Vanhan järjestelmämme teknologia oli tullut elinkaarensa päähän, eikä pystynyt enää vastaamaan nopeasti muuttuviin tarpeisiimme. Hyppy vanhasta järjestelmästä oli iso, ja vaihto client-pohjaisesta ratkaisusta pilvijärjestelmään oli toiminnallemme merkittävä muutos”, sanoo Petri Ala-Juoni, Novitan talousjohtaja sekä hankkeen projektin omistaja.

Isossa kehityshankkeessa koko liiketoimintajärjestelmä uudistettiin ja käyttöönotto saatiin suoritettua toukokuussa 2022. Hankkeella haettiin erityisesti tehokkuutta toimintaan sekä läpinäkyvyyttä eri osastojen välillä. NetSuiten avulla Novitalla ohjataan nyt niin taloutta, tilaus-toimitusketjua kuin tuotannonohjausta ja CRM on yrityksellä käytössä avainasiakkaiden valikoiman ja kampanjoiden hallinnassa. ”Järjestelmä kertoo meille nyt reaaliaikaisesti, onko esimerkiksi tiettyä tuotetta saatavilla ja jos sitä ei ole, saamme tiedon siitä, milloin sitä taas tulee. Myös logistiikkapuolella on otettu merkittäviä askeleita eteenpäin NetSuiten avulla”, Ala-Juoni kertoo ja jatkaa: ”Digia on iso toimija, jolta löytyy selkänojaa ja voimaa tällaisen laajan projektien vetämiseen.”

Mitä teimme

  • liiketoimintajärjestelmä, jolla ohjataan niin taloutta, myyntiä, varastoa, tilaus-toimitusketjua kuin tuotannonohjausta

Millä teimme?

Järjestelmä kertoo meille nyt reaaliaikaisesti, onko esimerkiksi tiettyä tuotetta saatavilla ja jos sitä ei ole, saamme tiedon siitä, milloin sitä taas tulee. Novitan tarpeet ja meidän ajatuksemme tulivat projektissa kuulluksi sekä opimme samalla Digian konsulteilta.

Petri Ala-Juoni, talousjohtaja, Novita

Iso järjestelmäprojekti maaliin täysin etänä

Oman erityispiirteen hankkeeseen kirjoi koronapandemia, kun yrityksen kaikki toiminnot kattava järjestelmäprojekti vedettiin alusta loppuun täysin etänä. Livetapaamisten puuttuminen toi projektiin omat haasteensa ja kommunikaatio Digian konsulttien ja Novitan tiimin välillä nousi erityisen tärkeään asemaan.

”Meidän projektissamme oli Digialta mukana osaavat ja kokeneet konsultit, jotka pysyivät melko pitkälti koko projektin ajan mukana samalla kokoonpanolla. Työskentely ja keskusteluyhteys konsulttien kanssa oli tiivistä, kun työpajoja ja palavereja pidettiin paljon. Novitan tarpeet ja meidän ajatuksemme tulivat projektissa kuulluksi sekä opimme samalla konsulteilta”, Ala-Juoni summaa.

Projektin loppuvaiheessa Novitan varastolla pidettiin videoyhteydellä myös virtuaalikierroksia, joiden avulla Digian konsultit saivat paremman kuvan siitä, miltä esimerkiksi varastossa näyttää, mitä eri työvaiheissa tehdään ja mihin uuden järjestelmän pitää Novitan tarpeiden mukaisesti taipua.

Lue myös: Robit on poikkeuksellinen suomalaismenestyjä – Uusi ERP-järjestelmä auttoi yhtiötä nopeaan kansainväliseen kasvuun

 

NetSuite uuden arjen työkaluna

Järjestelmämuutos on näkynyt läpi koko organisaation ja se toimii nyt ainoana toimintaa ohjaavana järjestelmänä. Kaikki osastot tuotantokoneiden käyttäjiä lukuun ottamatta hyödyntävät ja käyttävät järjestelmää arjessaan tavalla tai toisella: NetSuite on päivittäisenä työkaluna niin logistiikassa, tuotannon suunnittelussa ja hankinnassa, myynnissä kuin taloudessakin. Käyttäjien kokemukset ovat olleet tähän mennessä positiivisia.

”Palaute on ollut peruspositiivista, toki uuden järjestelmän logiikkaa pitää vielä opetella. Kun opimme navigoimaan järjestelmällä, saamme sen hyödyt vielä selvemmin esille. Järjestelmää monella osastolla ja eri toiminnoissa pyörittäneenä olen jo nähnyt tavoittelemaamme läpinäkyvyyttä ja helppokäyttöisyyttä”, Ala-Juoni kommentoi.

Novita otti käyttöönsä kertarysäyksellä laajan ERP-kokonaisuuden, jota laajennettiin erilaisten lisäysten kanssa yrityksen tarpeiden mukaiseksi. ”Vedimme kerralla valot pois vanhasta järjestelmästä ja siirryimme uuteen. Se oli hieman kuin laastarin irrottamista – hetken kirpaisee, mutta siitä päästään nopeasti eteenpäin”, Ala-Juoni kertoo. Nyt laastarin repäisyn jälkeen yritys on pisteessä, jossa arki rullaa sujuvammin ja käyttäjät osaavat hyödyntää järjestelmän ominaisuuksia.

Hyvin sujuneen käyttöönoton jälkeen Novitalla ollaan tilanteessa, jossa voidaan pikkuhiljaa arvioida onnistumisia sekä miettiä seuraavia kehityskohtia. ”Tekeminen on muuttunut isolta osin, mutta pysynyt samoissa raameissa. Esimerkiksi myyntitilaukset tehdään kuten ennenkin, mutta tekeminen on erityyppistä ja haemme nyt niitä parhaita tapoja toimia kokonaisuutena. Järjestelmä toimii käyttöönoton jälkeen suhteellisen sujuvasti ja nyt kehittämistä jatketaan”, Ala-Juoni sanoo. Arjessa muutos pilvipohjaiseen palveluun on helpottanut esimerkiksi etänä työskentelyä, kun järjestelmiin pääsee helpommin kiinni ilman erillistä VPN-yhteyttä. Myös järjestelmään tehdyt pienet päivitykset ovat tapahtuneet jouhevasti taustalla, ilman näkyviä vaikutuksia käyttäjien jokapäiväiseen arkeen.

Lue myös: Datalla johtaminen vaatii yhtenäisiä järjestelmiä – Premix modernisoi arkkitehtuurinsa NetSuitella

Digitalisaatio tulevaisuuden kasvun ajurina

Käsityöharrastus ja neulominen on ollut viime vuosina kovassa nosteessa ja Novitalla kasvu onnäkynyt selkeästi. ”Haluamme pitää tätä innostusta yllä ja viedä sitä eteenpäin myös kotimaan ulkopuolelle. Laajennamme liiketoimintakenttäämme ja haluamme jatkaa inspiraation sekä hyvän mielen tuottamista. Emme sinänsä myy vain tuotteita, vaan annamme kuluttajille onnistumisen tunteita”, Ala-Juoni kertoo.

Nyt myös järjestelmäkokonaisuus tukee paremmin tätä tavoitetta, kun NetSuite toimii perusjärjestelmänä, joka syöttää ja vastaanottaa tietoa ulkoisista järjestelmistä integraatioiden kautta. ”Valmistavassa teollisuudessa toimiville yrityksille, joiden tuotantovolyymit ovat kohtalaisia, NetSuite on hyvä valinta ja helpottaa arjen työskentelyä”, Ala-Juoni summaa teknologiavalintaa. Digitaalisuus on Novitalle iso strateginen teema, johon on satsattu yritystasolla merkittävästi ja jonka tuloksia tullaan todentamaan vielä lisää lähitulevaisuudessa.