Muutoskyvykkyyden kolme paradoksia

Monen organisaation toimintaympäristö muuttuu tällä hetkellä ennennäkemättömän nopeasti ja laajasti mm. teknologian kehittymisen, geopoliittisen epävarmuuden, kustannuspaineiden ja lisääntyneen säätelyn takia.  

Suomalaiset johtajat ovat laajan tutkimuksemme mukaan lähes yksimielisiä siitä, että muutoskyvykkyys on organisaatioiden kilpailukyvyn edellytys. 

Muutoskyvykkyyden kehittämiseen organisaatioissa liittyy kolme paradoksia, jotka haastavat uudistumista ja muutosten systemaattista läpivientiä onnistuneesti.

1. Keskittymisen ja ketteryyden paradoksi

Muutostarpeita tulee organisaatioille nyt todella paljon. Riskinä on se, että kun kehitetään kaikkea vähän, mitään ei tehdä kunnolla. Tästä syntyy hukkainvestointeja – niiden vaikuttavuus jää puutteelliseksi.

Muutostarpeita nousee esille monesta suunnasta:

• Regulaatio on lisääntynyt, ja uusia vaatimuksia on tullut esimerkiksi ilmastotyöhön, tietosuojaan, tekoälyyn ja talouteen liittyen.
• Geopoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta, ja riskienhallinnan merkitys korostuu. Esimerkiksi tuotanto- ja toimitusketjuja muutetaan nyt ympäri maailmaa.
• Myös asiakkaiden toiveissa ja kulutustarpeissa on tapahtunut nopeita muutoksia esimerkiksi pandemian edelleen havaittavien vaikutusten takia. 
• Tekoäly ja automaatio luovat aivan uudenlaisia disruptiivisia mahdollisuuksia, mutta vaativat investointeja ja muutoksia toimintaan. 

Vaikka muutostarpeita on paljon, resurssit niiden tekemiseen ovat tyypillisesti samat kuin aiemmin. Taloudelliset paineet ja rajalliset henkilöresurssit vaikeuttavat tilannetta.

Organisaatioiden on kriittisen tärkeää keskittyä oleellisimpiin muutoshankkeisiin. Ilman selkeää fokusta kehitysponnistukset hajautuvat liian laajalle, eikä riittävää vaikutusta saada aikaan.

Epävarmassa toimintaympäristössä on riski tehdä virheellisiä valintoja ja lukittautua vääriin kehityspolkuihin. Korkea muutoskyvykkyys mahdollistaa keskittymisen olennaiseen, samalla kun organisaatio pysyy riittävän ketteränä nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

2. Teknologian kehittäminen ei yksinään riitä

Suureen osaan muutoksista liittyy suoraan tai epäsuorasti teknologia. Uuden järjestelmän hankkiminen ja käyttäjien kouluttaminen ei kuitenkaan yksinään riitä tuomaan tuloksia. Pahimmillaan uudella teknologialla toistetaan vanhaa prosessia, jolloin laskennallisesti säästettyä aikaa ei saada hyödynnettyä kasvaneena tehokkuutena tai uuden innovoimiseen.

Teknologian lisäksi tulee huomioida myös organisaation kehittäminen – esimerkiksi toimintatapojen ja prosessien muuttaminen. Miten yhdistetään parhaiten sekä ihmisen että teknologian mahdollisuuksia? Näin rakennetaan uusia tapoja tuottaa asiakkaalle arvoa.

Tällainen organisaation kehittäminen on paljon vaikeampaa kuin vain teknologian hankkiminen. Se vaatii pidempiaikaisia panostuksia ja uudenlaisia työkaluja. Tähän suuntaan on kuitenkin välttämätöntä mennä, jotta investoinneista – esimerkiksi tekoälyyn liittyen – saadaan enemmän hyötyä ja jotta muutostarpeisiin pystytään vastaamaan.

Onnistunut digitaalinen transformaatio on moniulotteinen kokonaisuus, jonka johtaminen edellyttää muutoksen eri tasojen ymmärtämistä.

3. Liiketoimintahyötyä saa vasta, kun ihmisten toiminta muuttuu

Inhimilliset tekijät ovat suurimpia syitä siihen, miksi valtaosa muutoshankkeista epäonnistuu. Jos ihmisiä ei saada mukaan muutokseen, toiminta ei todellisuudessa muutu, ja hankkeen hyödyt jäävät laihoiksi.

Ihmiset osallistuvat radikaaliin innovointiin ja muutokseen vain, jos he tuntevat psykologista turvallisuutta ja luottavat siihen, että heidän taidoilleen on käyttöä myös tulevaisuudessa. Tällainen muutoskyky vaatii toimintatapojen, johtamisen ja kulttuurin kehittämistä.

Inhimillisen puolen johtamisessa on tärkeää huomioida, miten hyvinvointi säilyy usein hallitsemattomalta tuntuvien muutosten keskellä. Organisaatioilla onkin suuri tarve kehittää muutosvalmiutta ja saada työntekijät mukaan muutokseen tavalla, joka parantaa hyvinvointia ja jaksamista.

Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kysymykset ovat merkittäviä koko yhteiskunnan kannalta. Ne tulevat olemaan tulevaisuudessa myös entistä kovempi kilpailutekijä, kun organisaatio kilpailee parhaista tekijöistä.