Yhtiöjärjestys



1 § Toiminimi ja kotipaikka

Yhtiön toiminimi on Digia Oyj, englanniksi Digia Plc. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.


2 § Toimiala

Yhtiön toimialana on tarjota tietotekniikka-alan, liikkeenjohdon, atk-tarkastuksen, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan konsultointia, koulutusta ja palveluja, myydä alaan kuuluvaa kirjallisuutta, ohjelmistoja ja laitteita sekä harjoittaa muuta näihin liittyvää liiketoimintaa. Lisäksi yhtiö harjoittaa markkinointi-, myynti- ja hallintopalvelua. Yhtiö voi omistaa erilaisia arvopapereita, kiinteistöjä ja kulkuneuvoja, käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä.


3 § Arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.


4 § Hallitus

Hallitukseen kuuluu neljästä kahdeksaan (4-8) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

5 § Toimitusjohtaja

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.


6 § Edustaminen

Yhtiötä edustavat toimitusjohtaja, hallituksen jäsen, prokuristi tai muu hallituksen yhtiön edustamiseen nimeämä henkilö kaksi yhdessä.

Hallitus voi antaa nimetyille henkilöille oikeuden yhtiön edustamiseen siten, että he edustavat yhtiötä kaksi yhdessä tai kukin erikseen hallituksen jäsenen, prokuristin tai toimitusjohtajan kanssa.


7 § Tilintarkastajat

Yhtiöllä on yksi (1) varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastaja valitaan tehtäväänsä toistaiseksi.

 

8 § Tilikausi

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.

 

9 § Kutsu yhtiökokoukseen

Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan osakkaille aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta ja kuitenkin aina vähintään yhdeksän päivää ennen osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Kutsu toimitetaan julkaisemalla kutsu yhtiön kotisivuilla internetissä tai julkaisemalla se vähintään yhdessä hallituksen määräämässä sanomalehdessä tai toimittamalla kutsu kullekin osakkeenomistajalle osakasluetteloon merkityllä osoitteella kirjallisesti.

Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta.


10 § Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.


Kokouksessa on:

esitettävä

1. tilinpäätös, konsernitilinpäätös ja toimintakertomus;
2. tilintarkastuskertomus;


päätettävä

3. tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta;
4. taseen osoittaman voiton käyttämisestä;
5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle;
6. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista ja kustannusten korvausperusteista;
7. hallituksen jäsenten lukumäärästä;

valittava

8. hallituksen jäsenet; ja
9. tarvittaessa tilintarkastaja.